Tietoa ohjelmoinnista
Oli ajoneuvosi sitten Auto, Traktori, Mönkijä, Vene, Vesijetti, Työkone, Perämoottori tai joku muu joka on varustettu elektronisella moottorinohjauksella pystymme todennäköisesti optimoimaan sen toiminnan paremmaksi jonka myötä sen useat ominaisuudet parantuvat.
Lastutuksen, eli ohjelmoinnin myötä kulutus pienenee ja vääntöä löytyy reilusti jo alakierroksillakin, kiihtyvyys paranee, ohitustilanteet helpottuvat, sekä ajomukavuus paranee huomattavasti! Niin ja melkein tärkeimpänä, autokuume loppuu!!
Asennamme optimoidun, eli paremman suorituskyvyn omaavan moottorinohjainyksikön ohjelman autoosi. Jokainen optimointi suoritetaan aina auton alkuperäistä ohjelmaa muokkaamalla.
Optimointia kutsutaan yleisemmin myös auton lastutus, auton ohjelmointi, chiptuning ja lastuttaminen nimikkeillä, eli kyseessä on juuri samasta moottorin ohjausyksikön / moottorin optimoinnista jolla saadaan aikaan enemmän suorituskykyä ajoneuvoosi.
Ohjelmoinnissa auton vakio-ohjelma jää aina talteen joten ajoneuvo on mahdollista palauttaa alkuperäiseksi eli vakioasetuksille jos sille tarvetta tulee.
Ohjelmoinnille tuetut ohjainlaitteet päivittyvät jatkuvasti ja käytössämme olevat vain viralliset lisensoidut ohjelmointi työkalut mahdollistavat eri valmistajien ohjainlaite mallien turvallisen uudelleen ohjelmoinnin.
Automaattivaihteistolla varustetuissa autoissa optimoinnin yhteydessä huomiodaan myös vaihdelaatikko uusille tehoille ja väännöille sopivaksi.
Bensiini käyttöisessä autossa suosittelemme optimoinnin jälkeen käytettäväksi 98 octaanista polttoainetta
Tyytyväisyystakuu
Jollet ole tyytyväinen optimointiimme, palautamme ajoneuvosi takaisin normaaliksi veloituksetta ja saatte rahanne takaisin.
Tyytyväisyystakuu myönnetään ohjelmalle, ohjelmoinnille ja sen toimivuudelle. Takuu koskee ainostaan sarjavalmisteisia ajoneuvoja. Jos autossasi on jokin vika, joka estää optimoinnin moitteettoman toiminnan, niin se ei kuulu tyytyväisyystakuun piiriin vaan auto on korjattava.
Vastuu / Takuu
Vastaamme ohjelmoinnin yhteydessä tehtävistä asennustöistä ja komponenteista. Vastuu koskee ainoastaan sellaisia osia ja komponentteja, joihin joudutaan tekemään mekaanisia muutoksia.
Emme ole vastuussa ajoneuvon ohjainlaitteen korvaamisesta mikäli ajoneuvon muiden huoltotöiden, sähköhäiriön tai muun tapahtuman yhteydessä ilmenee ohjainlaitteen vikaantuminen.
Mekaaniset viat eivät kuulu takuun piiriin.
Ohjelmointi ei vaikuta määräaikaiskatsastuksen päästö tai OBD-testien läpäisimiseen
Ajoneuvon käyttäjä on aina itse vastuussa ajoneuvonsa muutoksista, mahdollisesta muutoskatsastuksesta sekä niiden kustannuksista.
Emme ole vastuussa mikäli ohjainlaite päivitetään uudella ohjelmalla esim. huollossa tai jonkun muun korjauksen yhteydessä joka korvaa asentamamme ohjelman. Veloitamme uudelleen ohjelmoinnista tapauskohtaisesti sekä hinnaston mukaisesti
Valmistajan/Myyjän takuun raukeaminen
Tehdastakuun tai muun takuun tai edun alaisessa ajoneuvossa on sen haltijan tai omistajan itse selvitettävä ohjelmoinnin mahdollinen vaikutus ajoneuvon takuuseen ajoneuvon edustajalta tai sen maahantuojalta. Emme ole vastuussa mahdollisesta ohjelmoinnin aiheuttamasta takuuehtojen muutoksesta tai takuun raukeamisesta.
Varoitus
Olethan varovainen yrityksien kanssa jotka tarjoavat ohjelmointia naurettavan edullisesti. On vaikeata tarjota laadukasta ohjelmointia sellaisiin hintoihin joihin olemme internetissä törmänneet.
Pelkästään ohjelmointilaitteistot ovat arvokkaita, jonka vuoksi jotkut toimijat käyttävät ”kopiotyökaluja”, joilla ei todellakaan ole turvallista eikä suositeltavaa ohjelmoida mitään.
Tarjoamme myös räätälöityjä ohjelmistoja asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaan.
Tilanne:
Asiakas epäilee ajoneuvon toimintahäiriön johtuvan suoritetusta ohjelmoinnista.
Asiakkaan on viipymättä otettava yhteyttä ja tarjottava ensisijaisesti meille mahdollisuus tarkistaa ajoneuvon toiminta ja siihen liittyvät mahdolliset häiriöt.
Ohjelmaan liittyvät ongelmat korjaamme veloituksetta Vastuu / Takuu pykälän mukaisesti.
Mikäli vika on riippumaton ohjelmoinnista, olemme oikeutettu veloittamaan vianhausta ja mahdollisesta korjauksesta hinnastomme mukaisesti. Muissa kuin ohjelmaperusteisissa vioissa olemme myös velvoitettu ilmoittamaan asiakkaalle ennen korjauksen aloittamista korjausarvio.